Perinneporinoiden kuvalkadi jatkuu…

Anni Komulainen räpsäisi n. 700 kuvaa tapahtumasta, joten kaikkia emme tänne saa, mutta tässä vielä muutamia lisää!

  

Advertisement

Kainuulainen korpi on kuiskinut tarinaansa

Perinneporinaporukka senkun kasvaa. Eilen saimme näytökseemme lisää enkeleitä, kiviä, uusia perheenjäseniä ja nuoria savottamiehiä.  Menimme koko näytöksen läpi, paitsi loppukolmannes jäi vielä kertaamatta, ja itseasiassa olemmekin harjoittelleet siitä vain pätkiä. Tarina alkaa kuitenkin nolla viittä vaille valmis.

Yksi uusi kohtauskin luotiin, jossa hääpari harjoitteli sormusten vaihtoa, valssahtelua, ja hääseurue testasi piirileikkejä. Mielenkiintoista nähdä,  kuinka ja millaiseksi lopulliseksi tarinaksi saamme kursittu perinneporinamme.

”Linja-auton tuomana” uuskuhmolaisena olen saanut paljon hyvää mieltä ja juurevuutta elämääni näiltä ihanilta, ennakkoluulottomilta eri-ikäisiltä kuhmolaisilta ihmisiltä. Kainuulaiset,  ja erityisesti kuhmolaiset ovat eläneet läpi  historian kulussa hyvinkin vaikeita aikoja. Moni kuhmolainen kantaa vieläkin möykkynä sisällänsä sodan tunteita, niitä, jotka odottavat sanoittamistaan. Joku viisas on sanonut, ettei ole suurempaa tuskaa olemassa kuin se että joutuu kantamaan sanoittamatonta tarinaa sisällänsä.

Olen monet kerrat ihmetelly ryhmässämme, mistä aineellisessa puutteessa lapsuutensa elääneet ja hyvinkin traumaattisia kokemuksia läpikäyneet lukemattomat kuhmolaiset ikäihmiset ovat säilyttäneet myönteisen suhteensa elämäänsä. Mikä on heidän salaisuutensa?

Toki olen kuullut myös monia tarinoita, jotka eivät ole saaneet onnellista päätöstä. Kainuulainen korpi on kuiskinut kovasti viime talvena tarinoitansa perinneporinaporukan kokoontumisissa.

Koen itseni etuoikeutetuksi, kun saan tehdä vapaaehtoistöitä myös ihanien nuorten ihmisten parissa. Omat lapseni kun ovat jo aikuisia, ja leipätyössäni törmään vain harvoin nuoriin. Heistä versoaa loppumasti tuoreita ennakkoluulottomia ideoita, intoa ja tarmoa.

Kaikilta porukan jäseniltä on vaadittu pitkäjännitteisyyttä. Jossain vaiheessa pieni pessimistikin oli kuiskuttelemassa korvaani, että mahtaako tästä touhusta tulla yhtikäs mittään, vaan tällä hetkellä toiveikkuus on hypännyt hänen tilalleen. Hyvältä näyttää!

Oletteko huomanneet saman kuin minä, tarinat ovat aikamme ilmiö. Olen monta kertaa pohtinut, mistä tämä mahtaa johtua. Luulen,  että kansalaiset ovat oivaltaneet niiden olevan osa ihmisenviranhaltijan tunnetaitoja.

Tarinoilla on ihmeellisiä voimia ja niiden lonkerot ulottuvat joka paikkaan. Kehollani olevilla monilla arvilla on kullakin oman tarinansa, takillani on tarinansa, jokaisella hampaallanikin on oma tarinansa. Ja nämä tarinat puolestaan johtavat äitini ja isäni tarinoihin, ja heidän vanhempiensa tarinoihin.

Olemme kuin hämähäkkejä. Meidän elinehtomme ei kuitenkaan ole seitti, jolla pyydystämme kärpäsiä. Ollaksemme ihmisiä tarvitsemme tarinaverkostoja. Kudomme tarinoin itsemme osaksi yhteisöämme ja niiden verkostolla vangitsemme merkityksiä omaan elämäämme. Yhteisö ilman yhteisiä tarinoita on kuin muistinsa menettänyt ihminen. Se kadottaaa identiteettinsä tarinoittensa mukana.

Ja suurimmat tarinat ovat sellaisia, jotka eivät kätke salaisuuksia, vaan kaikelle tunteelle annetaan muoto. Taide on siinä mielessä hyvä väline, että se on hellävarainen tapa puhua asioista, jotka muuten jäisivät puhumattomiksi. Aina ei ole tarvetta jokaisen ihmisen jokaisen haavan avaamiseen, vaan tuskaa voidaan poistaa vertauskuvallisesti.

Kuollessamme meistä jokaisesta jälki yhteisön tarinavarantoon, huolimatta siitä, katoaako nimemme vai ei. Siinä mielessä olemme tarinoina kuolemattomia. Jospa sielunvaellus tarkoittaakin tätä? Tai ehkä se on jotakin vielä enemmän, kuka tietää?

Taide on yhteisön…

silmät, korvat ja ääni!

Jos tavoitteemme on, että  maamme on meille hyvä paikka elää, tarvitaan ihmisiä, jotka ovat valmiita toimimaan aktiivisesti ja vapaaehtoisesti yhteiseksi hyväksi. Taide on eräs vapaaehtoistoiminnan muoto. Se on  tapa tehdä vielä näkymättömänä olevaa todellisuutta  näkyväksi.

Mitä kuhmolaisten perinneporinoille kuuluu?

Perinneporinat edistyvät kovaa tahtia. Vähitellen tarinamme juoni alkaa hahmottua.  Tarinasta tulee kuhmolaisten perheiden, erityisesti Määttien, Kyllösten ja Huotarien tarina, vaikka toki mukana on myös Piiraisia, Heikkisiä ym. paikallisia sukuja.

Kuhmolaisten tarina tulee paljastumaan sekä liikkeen, laulun, musiikin ja kuvan keinoin. Mukaan on tullut paljon vapaaehtoisia toimijoita, sekä kouluista, Valkamayksiköstä, musiikkiopistosta, eri yhdistyksistä sekä ihan vain yksittäisiä ihmisiä, jotka haluavat olla mukana elävöittämässä perinneporinoita.

Mielenkiintoista nähdä, mitä Maija saa paikallisista tavallisista ihmisistä irti. Hänhän kun ei ole ihan noviisi näissä asioissa. Kunniakkaasti hänen  ja ansiokkaan Kuhmon Nykytanssin ryhmä sai tänään YLE:ssäkin huomiota.

Olemme saaneet mukavasti vapaaehtoisia mukaan esitykseen. Vielä mahtuu mukaan!  Tarvitsemme paitsi esiintyjiä, myös avustajia. Pääsyvaatimus:  Olet kuhmolainen tavallinen ihminen.

Toivon, että kaikki osallistujat muistavat Perinneporinoiden perimmäisen tarkoituksen. Me kuhmolaiset haluamme tehdä entistä enemmän vapaaehtoisten yhteistyötä, jotta kaikilla kuhmolaisilla olisi hyvä asua Kuhmossa. Jos et halua tulla mukaan esitykseen, voit myös osallistua sen henkeen, liittymällä Kuhmon Mielenterveysseuraan ja/tai osallistumalla eri yhdistysten järjestämiin tukihenkilökoulutuksiin.

Vapaaehtoistyö on hauskaa! Seuraavat harjoitukset ovat sunnuntaina klo 18.30 Tuupalan koululla.

sarvela.huotari (at) gmail.com   Kati Sarvela, Kuhmon MTS:n puheenjohtaja 050-5713952. sihteeri Ari Huotari 0400-295973