Perinneporinoiden musiikki
12 MaaPerinnePorina 2013 MUSIIKIT (tiedoksi osallistujille)
Numeroinnit ovat musiikkikappaleille cd:llä. Kappaleen jälkeen on toive soittajista, laulajista. Tämä ei ole ehdoton, vaan tämän hetken ajatus. Soittajat/laulajat voivat säestää tai tukea toisiaan, miten vain saadaan paras kokonaisuus.
Tilanteet myös näyttämöllä, mitä musiikkien aikana, niitä ennen ja jälkeen tapahtuu. Tämän hetken toiveena on, että soittajat/laulajat voisivat olla osa sitä kokonaisuutta, mikä tapahtuu näyttämöllä. Että he eivät seistä törötä samoilla paikoilla, vaan että voisivat osallistua myös fyysisesti esitykseen soittaessaan (siis jos vain mahdollista).
(laatinut Maija Palsio, 28.2.2013)
1 SIBELIUS (3 pieces) – Alla marcia in E minor
Soittajina Maria ja Lotta (toive). Tätä biisiä ei löydy (nuotit) niin toiveena on joku vastaava.
TILANNE: Näyttämöllä puita ja kiviä. Talvi. Perinnetutkija saapuu Kuhmoon ja etsii kartalta Määtän talon. Enkelitytöt auttavat perille. Tutkija astuu taloksi ja tervehtäen Määtän pariskuntaa.
…keskustelua pirtissä pariskunnan menneisyydestä ja kuhmolaisten perheiden rakenteesta ennen vanhaan (sotien aikaan).
Näyttämöllä keskustelun aikana perheet (Määtät, Kyllöset ja Huotarit) seisovat perhekunnittain valokuvattavana.
2. KAIPAUS (trad.) Osmo Vänskä, suomalainen kansanlaulu.
Kuorohyminänä (toive), siis laulua ilman sanoja. Alkaa kun keskustelu pirtissä loppuu. Laulu loppuu siihen kun 1. kosinta on päättynyt ja kaikki poistuneet lavalta.
Kappaleen aikana perheet hyvästelevät miesväen ja saattelevat matkaan katseellaan (siihen aikaan ei halailtu eikä pussailtu erotessa). Naiset poistuu takaoikealle (yleisöstä nähden) ja miehet etuvasemmalle toisilleen vilkuttaen. Määtän Görna- isäntä viipyilee näyttämöllä, kuten Kyllösen Stiina-piikaakin. Isäntä siirtyy lähemmäksi ja kosii 1. kerran. Piika kieltäytyy. Kaipuu tosiinsa jää kummallekin. Molemmat poistuvat omiin suuntiinsa.
3. METSÄMIEHEN MARSSI. Laulumiehet (kuoro).
Kuoro, laulaen ainakin ensimmäisen säkeistön, (ehkä myös kolmannen säkeistön).
Lava on täynnä puita (=metsä). Miehet hiihtävät/marssivat peräkanaa puiden lomitse tavoitteena savottametsä (kiertävät näyttämön kerran myötäpäivään, tullen vasemmalta näyttämölle, pysähtyen näyttämön edessä ja jatkaen etuvasemmalle pois näyttämöltä).
4. JUSTEERI. Hyytiälän pelimannit levyltä ”ja pokasaha soi”.
Lotta ja Maria soittavat, Mauri säestää.
Savotta-tanssi, jossa puut tanssivat ja metsämiehet kaatavat puut (3-4 kpl), karsivat ne, ja vetävät puut naruilla lanssiin odottamaan kevättä.
5. LEMMENLAULU SAVOTALLA. Laulumiehet. 1-2 säkeistöä.
Kuoro, laulaen ekan säkeistön ja hymisten toisen.
Savottamiehet siirtyvät näyttämön etuosaan haaveilemaan neidoistaan. Määtän isäntä jää pidempään. Lausuu runon kuorohyminän kanssa. Poistuu näyttämön vas. reunaan muiden perään.
6. KALLIOLLE KUKKULALLE (vanhempi versio)
Kuoro. Alussa hyminänä. Kun isäntä kosinut 2.kerran piikaa, nostanut pian avannosta, laittanut takin ja lakin lämmikkeeksi, siitä alkaa kuorolla laulu sanoille ”kalliolle, kukkulalle, rakennan minä kotini. Tule tule, tyttö nuori, jakamaan sen mun kanssani, …”
Pirtissä keskustelua kosinnasta, keväästä ja uitolle menosta.
7. SIBELIUS. Scherzo in B dur (?)
Maria ja Lotta soittavat (varmaan jonkun muun biisin kuin tämän).
Biisin aikana talvi muuttuu kevääksi. Lumet sulavat ja vedet virtaavat (lumet, vedet ja pellon reunat näyttämöllä eri värisinä kankaina.
8. VIELÄ NIITÄ HONKIA HUMISEE. 2 säkeistöä.
Uitto. Miehet vetävät tukit jokeen ja taiteilevat niiden päälle. Toisen säkeistön lopussa miehet siirtyvät kosken sivuun huomattuaan että joku puuttuu.
Miehet huutavat hiljaisuudessa puuttuvien nimiä. – HEIKKIII! – VILLEEE!! – etsien katsellaan poikia, joita ei enää näy.
9. SAKSOFONEILLA ÄLÄMÖLYÄ (tätä ei ole cd:llä)
Hukkuminen. Huuto-kasvot hukkuvat aaltoihin ”musiikin” aikana. Kaaos.
Seuraa hiljaisuus. Miehet etsivät katseellaan edelleen poikia koskesta. Viulistit ilmestyvät näyttämölle sivuilta ja aloittavat seuraavan biisin.
10. ON VIULU VAIENNUT
Lotta ja Maria soittavat sitä pitkään.
Biisin aikana miehet poistuvat koskelta. Sininen vesi (koski) vetäytyy näyttämön oikealle puolelle. Vihreät oraat ilmestyvät pellon reunoille. Kullakin perheellä on oma maatilkkunsa, jonne naisväki muokkaa ja kylvää pellon kesän kasvua varten.
Naisväki on pellolla, kun miesväki tulee uitolta kertomaan suru-uutiset. Naiset lopettavat työnsä, miehet korjaavat työkalut. Naiset kokoontuvat hiljaa yhteen, järkyttyneinä kuulemastaan.
Viulunsoitto vaikenee. Seuraa hiljaisuus.
Kyllösen vanha emäntä kävelee näyttämön keskelle, muut perheen naiset ympärille. Alkaa seuraava biisi soida.
11. ON SUURI SUN RANTAS AUTIUS. 3 säkeistöä niin, että kertsi toistuu (levyllä se ei toistu)
…TAI… (siis jompikumpi, 11 tai 12)
12. AAMULLA VARHAIN KUN AURINKO NOUSI…
Kuoro laulaa.
Surutanssi nro 1. Naiset surevat menetettyjä poikia. Ensin Kyllösen perhe liikkuu eteenpäin (muut myötäilee), sitten Huotarin suku. Kolmannessa säkeistössä kaikki perheet liikkuvat yhdessä = yhteinen suru.
13. SÄKKIJÄRVEN POLKKA- levyllä Osmo Vänskän johdolla ork.
Ketkä soittaa, laulaa? Saa olla reipasta ja iloista meininkä ja menoa!
Peltotyöt.
Heinänkorjuu. Pellot niitetään, kasataan ja siirretään sapilailla kuhilaille (meniköhän oikein?!). Peltotanssit työn jälkeen. (Tuleekohan? Ehkäpä ei tässä, vaan häiden vieton yhteydessä).
14. TANGO MIIKKULASTA. (Karjalan kunnailta tv-sarjasta cd:n biisi)
Tämän tyyppinen tango/biisi, jossa iloinen meininki, odottava. Sen aikana laitetaan näyttämö kuntoon häitä varten.
15. SUVITUNNELMA. Kankaan pelimannit.
Soittajina jälleen Lotta ja Maria? Levyltä?
Tämä kappale ei ollut listassa muusikkotapaamisessa. Jos liian vaikea toteuttaa, voi jäädä pois, vai tuleeko levyltä? Mutta sopisi hyvin rauhoittamaan ja tuomaan ”vakavuutta” häihin (kahden ihmisen lopullinen liitto, sen ajan käsityksessä). Vakava ja harras päätös.
Hääseremonia eli vihkiminen.
16. KIRSIN JA VILLEN HÄÄVALSSI. Troka.
Maria ja Lotta soittavat. Säestys?
Häät.
Itse hääseremonia jatkuu vapaammin: morsianten tanssi, häävalssi, skoolaus, ym:t asiaan kuuluvat jälkimenot. Tähänkö myös yhteinen tanssi?
17. PELTONIEMEN HINTRIKIN SURUMARSSI. Kaustisen Purppuripelimannit.
Soittajat? /Levyltä?
Häiden jälkeen miehet ryyppäävät ja naiset hoitavat vastuunsa kotitöissä.
èsuru -> viha -> riitely
RIITA- tanssi miesten ja naisten välillä ilman musiikkia.
RIITA- tanssi kyläläisten välillä, ilman musiikkia?
Joukko kuumusta tulee ja huutaa KUUMU, KUUMU!
Joukko lauvuksesta tulee ja huutaa LAUVUS, LAUVUS!
-> köydenveto kyläläisten välillä (miehet). Hävinnyt joukkue väittää että tapahtui vilppiä -> painimatsi (miehet). Naiset tulevat ja repivät miehet irti toisistaan ja vievät omiin suuntiin.
18. OHI ON. Helsingin varuskuntasoittokunta ja sotilaskuoro.
Kuoro. Säestys? Kuorolaiset näyttämön reunoilla rintamana yhdessä rivissä.
RIITA- marssi (sotilaat) maiden välisessä taistelussa. Sotilaat marssivat joukkona ympäri näyttämöä. Screenillä näkyy sotakuvia. Taustalla äänitehosteita sodasta. Yksi sotilas kaatuu kerrallaan. Lopussa vain yksi sotilas marssii, ja kaatuu. Kuoro jatkaa laulunsa loppuun, eikä reagoi kaatuneisiin sotilaisiin.
19. NARVAN MARSSI. Helsingin varuskuntasoittokunta.
”Hautajaiset”. Ihmiset seisovat rinnakkain arkkujen edessä (= yhteinen suru). Alussa vain yksi perhe. Musiikin mukana porukkaa lisääntyy, myös haavoittuneet tulevat. Joku tulee ja teippaa suut tai sitten suut ovat jo teipattuna kun tulevat lavalle.
20. SUOMALAINEN RUKOUS. Helsingin varuskuntasoittokunta. 1 säkeistö.
Kaikki laulavat kuoron avustuksella.
Seisovat edelleen arkkujen äärellä. Toisella säkeistöllä ihmiset poistuvat perhekunnittain. Kuoro jää laulamaan arkkujen äärelle.
KESKUSTELU PIRTISSÄ… pirttikeskusteluja tulee myös aiemmin muissa väleissä, mutta emme ole vielä sopineet tarkkaan kaikkia keskustelukohtia etenkään tarinan loppupuolelta. Tässä kohtaa pirttikeskustelu vie aikaa menneestä nykyaikaan. Kerrotaan maastamuutosta ruotsiin, koulujen lakkautuksista, kylien autioitumisesta,…
21. MAAILMANLOPPU. Qwenland. Miracle of Kaustinen levyllä uutta pelimannimusiikkia.
Kuka soittaa? Onko tämä biisi vai jokin vastaava, tämäntapainen.
Tähän uusi aika, kun kännykät ja tabletit tulivat maailmaan. Tuoko pojat laitteet rullalaudoilla ihmisille? Laitteet saatuaan, jokainen siirtyy omiin oloihin. Tulisiko tässä sitten se pimeys, kun ainoa valonlähteinä ovat sähkövempaimet?
-> syrjäytyminen niillä, jotka eivät pysy tekniikan matkassa
Tuleeko taas pikku enkelit, jotka ottaa kädestä kiinni, ja tuo syrjäytyneet muiden luo?
22. KULKURI JA JOUTSEN
Tämä ehdotuksena loppulauluksi?
Muita ehdotuksia: Mummo Rap, Rakkauden ammattilainen (Juice), Keitä ne on ne sankarit, …
…joku yhteisöllinen laulu, johon kaikkien on helppo yhtyä, joka luo yhteenkuuluvaisuuden tunnelman.
Olemme käytännössä tällä hetkellä n. Kpl 12 kohdalla. Eli siihen asti tiedämme melko tarkkaan, mitä tapahtuu näyttämöllä. Siitä eteenpäin on vielä suunnitelmaa, joka elää. Selvinnee lähiviikkoina.