Arkisto | tammikuu, 2013

Mitä kuhmolaisten perinneporinoille kuuluu?

26 Tam

Perinneporinat edistyvät kovaa tahtia. Vähitellen tarinamme juoni alkaa hahmottua.  Tarinasta tulee kuhmolaisten perheiden, erityisesti Määttien, Kyllösten ja Huotarien tarina, vaikka toki mukana on myös Piiraisia, Heikkisiä ym. paikallisia sukuja.

Kuhmolaisten tarina tulee paljastumaan sekä liikkeen, laulun, musiikin ja kuvan keinoin. Mukaan on tullut paljon vapaaehtoisia toimijoita, sekä kouluista, Valkamayksiköstä, musiikkiopistosta, eri yhdistyksistä sekä ihan vain yksittäisiä ihmisiä, jotka haluavat olla mukana elävöittämässä perinneporinoita.

Mielenkiintoista nähdä, mitä Maija saa paikallisista tavallisista ihmisistä irti. Hänhän kun ei ole ihan noviisi näissä asioissa. Kunniakkaasti hänen  ja ansiokkaan Kuhmon Nykytanssin ryhmä sai tänään YLE:ssäkin huomiota.

Olemme saaneet mukavasti vapaaehtoisia mukaan esitykseen. Vielä mahtuu mukaan!  Tarvitsemme paitsi esiintyjiä, myös avustajia. Pääsyvaatimus:  Olet kuhmolainen tavallinen ihminen.

Toivon, että kaikki osallistujat muistavat Perinneporinoiden perimmäisen tarkoituksen. Me kuhmolaiset haluamme tehdä entistä enemmän vapaaehtoisten yhteistyötä, jotta kaikilla kuhmolaisilla olisi hyvä asua Kuhmossa. Jos et halua tulla mukaan esitykseen, voit myös osallistua sen henkeen, liittymällä Kuhmon Mielenterveysseuraan ja/tai osallistumalla eri yhdistysten järjestämiin tukihenkilökoulutuksiin.

Vapaaehtoistyö on hauskaa!251120121136[1] Seuraavat harjoitukset ovat sunnuntaina klo 18.30 Tuupalan koululla.

sarvela.huotari (at) gmail.com   Kati Sarvela, Kuhmon MTS:n puheenjohtaja 050-5713952. sihteeri Ari Huotari 0400-295973

Advertisement

Uusi vuosi perinneporinoillekin!

6 Tam

Vuosi 2013 on alkanut, ja harjoitukset jatkuvat.  Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan Kuhmon MTS:n koordinoimaan yhteisesitykseen, Perinneporinat eläväksi -esitykseen, niin olet tervetullut!  Ilmoita kiinnostuksesi osoitteeseen sarvela.huotari (at) gmail.com tai soita Ari Huotari 0400-295973. Tarvitsemme avustajia, liikkujia, sivuroolin esittäjiä jne.

Tiedoksi, että Suomen Mielenterveysseura järjestää yhdessä ET-lehden kanssa kirjoituskilpailun nimeltään Elämän konkari! Eli sinä yli 60-vuotias, kirjoita kuinka olet selvinnyt elämäsi kriiseistä ja vastoinkäymisistä.